Mieti, mitä kirjoitat. Tämä ei ole leipätyöni, vaan rakas harrastus ja elämäntapa. Koen äärimmäisen vähättelevänä yhteydenotot, joissa tiedustellaan yhdellä-kahdella lauseella pentutilannetta tai pentujemme hintaa, ja olen päättänyt, etten em. yhteydenottoihin enää vastaa lainkaan. Corgien suosio on huipussaan, ja yhteydenottoja tulee todella paljon päivittäin. Pentua voi joutua odottamaan pitkäänkin.
En myy tai varaa ensimmäistäkään pentua pelkän sähköpostin välityksellä! Toisaalta, mikäli pennunostaja on valmis ostamaan pennun näkemättä minua, muita koiriamme, ilman tutustumista ja keskustelua yhdistelmästä tai kasvatusperiaatteistani, kertoo se kyseisestä henkilöstä todella paljon, enkä täten odota muultakaan yhteistyöltä kovinkaan hedelmällistä lopputulosta. Harva ihminen ostaa autoa näkemättä, miksi siis koiranpennun?
Vastaan saapuneisiin sähköposteihin sitä mukaa, kun ehdin - elämässäni on koiraharrastuksen lisäksi paljon muutakin, ja käytän vapaa-aikani ensisijaisesti perheeni hyväksi.
Kunnioitathan kasvatustyötäni yhtä paljon, kuin minäkin, ja lähesty minua sen mukaisesti.
Kiitos.
Anni Salminen kennelcorleonssin@gmail.com Nokia, Finland